Paljain jaloin

Runokokoelma tarjoaa katkelmallisia, intenssejä lyriikoita, jotka vuorottelevat kuoleman ja kaipuun, kauneuden ja rumuuden sekä yksinäisyyden ja intohimon teemoissa. Kuvat liikkuvat meren, temppelien, hiekkaisen autiomaan ja lapsuuden kehdon maisemissa; mytologiset viittaukset ja uskonnolliset mielikuvat sekoittuvat arkiseen pelkoon, ruumiillisuuteen ja rakkauden ristiriitaan. Kieli on tiivistä ja tunnekäyttäytymistä paljastavaa, säkeet vaihtavat näkökulmaa hurmiosta ja hurmoksen tappamisesta kertovaan kauhuun, ja kokonaisuus rakentuu toistuvien motiivien kautta kohti katoavaisuutta ja henkistä tilitystä.